tiistai 19. kesäkuuta 2018

Tukiverkostot ovat tärkeitä


En ole ennen tiennyt tai tajunnut, kuinka mahtavaa se on, kun on lähellä ihmisiä jotka auttavat sua kaikessa pyytteettä. Viimeisten kuukausien aikana olen saanut esimakua siitä, mitä on kun on ympärillä ihmisiä jotka aidosti välittää just siitä miten siulla menee. Nyt viimeisen viikon aikana olen saanut kokea sen, että sitä apua on tarjolla vaikket sitä ite osaisi/tajuaisi pyytää, kun olet tottunut asiat hoitamaan vaikka pää kainalossa.

Kaikki alkoi jo viime viikolla. Vein autoni huoltoon ja olinkin yhdenäkin autoton muutaman päivän. Ystäväni olivat ensin ajatelleet että saan heidän auton siksi aikaa lainaan, että he ajelisivat minun autolla sen aikaa, kun ei siinä sinällään "mitään vikaa" ollut. No päätin kuitenkin, että nämä päivät menköön vaikka päällä seisten. No sain kyydit järjesteltyä itselleni töihin ja sieltä pois. Lastakaan ei tarvinnut viedä päiväkotiin, koska hei lapsellani on maailman paras ukki joka vapaapäivät vietti lapseni kanssa.

No tottakai myös autottomalle ajalle osui päivä kun lapseni olisi pitänyt saada vietyä kesälahdelle josta isänsä hänet hakee. No tähänkin ongelmaan saatiin ratkaisu. Oloni oli aivan hirveä jo kun töistä pääsin. Jokaista lihasta särki, kurkku oli kipeä ja nenä vuosi. Isäni lähti kuskaamaan minua ja tyttöä kesälahdelle.

Lauantaina sitten olinkin jo kuumeessa enkä enää töihin kyennyt. Sain autoni takaisin kotiin ja valmistauduin henkisesti siihen, että ajan sunnuntaina kipeänä hakemaan lapsen kotiin. No minullehan kerrottiin heti, että miun ei tarvitse ajella, että isäni ja hänen vaimo hoitavat kyllä kuljetukset. Ja näinhän siinä sitten kävi.

Nämä ihanat ihmiset myös ovat hoitaneet lastani, että saisin mahdollisimman hyvin levättyä ja sairastaa ns. rauhassa. Enhän ole vielä saanut mitään kunnollista ruokaa muistuttavaa edes kurkustani alas.

Mutta kuinka mahtavaa onkaan kun saat oikeasti levätä ja sairastaa kunnolla, eikä tarvitsekkaan itse huolehtia ihan kaikesta. En voisi olla kiitollisempi näistä ihmisistä miun ympärillä. ♥

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Elämä kuljettaa eteenpäin

Moikka moi pitkästä pitkästä aikaa.

Elämä on heitellyt itseäni ja meitä viimeiset 1,5 vuotta miten sattuu. Paljon on tapahtunut, paljon on käyty läpi ja paljosta on selvitty ja päällimmäinen fiilis tällä hetkellä on voittajamainen ja elämä tuntuisi vihdoin hymyilevän risukasaankin.


Joulukuussa 2016 miun äiti kuoli täysin yllättäen. Ilman mitään ennakkovarotuksia, tuosta vaan piti hyväksyä tilanne, että et voikkaan soittaa omalle äidillesi, et saakkaan enää hauskoja sähköpostiviestejä ja facebook viestejä äidiltäsi. Tuosta hetkestä koko maailma tuntuu romahtavan ja joudut alkamaan järjestämään hautajaisia ja hoitamaan oman arkesi siinä sivussa lapsen kanssa yksin. Tai yksin ja yksin, mutta siltä se tuntui. Ei jäänyt paljon aikaa käsitellä omia tunteita, kun arki oli jonkun pyöritettävä eteenpäinkin.


Tämähän johti sitten siihen tilanteeseen, että kotona meni huonosti, parisuhde tuntui pahalle, elämä oli ylipäätään tosi syvältä ja pelottavaa ja kaiken tämän keskellä aloin saamaan paniikkikohtauksia ja sairastuin ahdistuneisuushäiriöön kesällä 2017.

Nyt 2018 talvella asiat alkoivat vihdoin loksahdella paikoilleen ja uskalsin tehdä päätöksiä elämääni liittyen ajatellen ensin täysin vain itseäni. Sain koulumotivaationi takaisin, kun pääsin ihanaan työharjoittelupaikkaan, erosin lapseni isästä, muutin ensimmäiseen omaan kotiini tytön kanssa, sain koulusta ihan hyvät paperit ulos ja valmistuin. Ja nyt viimeisimmät, muutimme tytön kanssa Imatralta Joensuuhun ja aloitin työt parturi-kampaajana sekä lopetin säännöllisen lääkitykseni ahdistuneisuuteen.


Elämä tuntuu melko kivalle just nyt tämmösenään. Miulla on ystävät ja tukiverkosto lähellä, miulla on helppo olla ja hengittää ja tuntuu kuin monen vuoden jälkeen voisin taas olla oma itseni.

Näin on meillä, kuinkas teillä?

lauantai 23. syyskuuta 2017

INFO INFO, UUTTA KANAVAA!

Moikka! En oo tänne kirjoitellutkaan mitään sitten enään. En oo halunnut kuitenkaan poistua ihan kokonaan, enkä edelleenkään blogiakaan halua sulkea, sillä blogin kirjoittamista on ikävä. Mutta nyt olen kaivannut jotain uutta elämääni ja oonkin aloittanut nyt sitten Youtuben puolelle videoiden tekemisen. Meidän arkea ja miun höpinöitä voikin siis sieltä käydä kurkistelemassa. Haavena olisi jossain vaiheessa, että voisin ylläpitää sekä kanavaani, että tätä blogiakin, mutta tällähetkellä koulu, arki ja tuo videoiden tekemisen opettelu vie aikani.

Kanavalleni pääsette klikkaamalla tästä: Annoj

Tervetuloa ja nähdään taas! :)

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kesäloma!

Se on kuulkaa loma nyt. Mun nyt loma tosin kestääkin vaan pari päivää, sillä lauantaina alkaa kesätyöt. 
Me siis tytön kanssa nyt nämä pari päivää tässä huilitaan ja nautitaan yhteisestä ajasta! 


Kouluvuosi oli rankka aivan kaikkine tapahtumineen. Ja oon todella pettynyt itseeni, mutta nyt en kesällä jaksa stressata koulua liikaa. Ens vuonna sitten uudella tarmolla!


Saas nähdä mitä me keksitään tytön kanssa, sateista säätä näyttäis näille vapaille, että meneeköhän sisäpuuhasteluksi.

Kuvat: pixabay

lauantai 27. toukokuuta 2017

Mitä tapahtui, miksi hävisin ja mitä meille kuuluu nyt?

Siitä on aikaa jo aivan liian kauan, kun oon viimeks aukassutkaan näitä sivuja. Haluaisin kertoa jonkun todella järkevän ja perustellun syyn tälle hiljaisuudelle. Mulla ei varsinaisesti ole sitä. Tai on ne kliseiset "ei ole ollut aikaa" ym.
Niin vaan tapahtui. Alkuun alkoi tuntua, että koulun ja perheen pyörittämisessä on jo tarpeeksi puuhaa, sitten alkoi ahdistukset siihen päälle ja sitten tapahtui vielä ikävempiä asioita ja lumipallo vyöryi ja kasvoi ja nyt olen täällä.


No mitä meille kuuluu? Kiitos ihan hyvää. Tai ei aina edes niin hyvääkään, mutta mennään päivä kerrallaan. Alina täyttää ihan piaan jo 2-vuotta ja alkaa olla jo melko tempperamenttinen ja uhmakas nuori neiti. Äidin ja isin hermoja koetellaan oikein urakalla välillä.


Itse junnaan paikallani ja yritän saada opintojani suuntaan tai toiseen. Joten ensi vuodesta koulussa tulee todella rankka vuosi, mutta koitetaan selvitä siitä jollain tapaa. Oon koittanut olla armollinen itelleni, koska vielä muutama kuukausi taaksepäin olin valmis pistämään elämäni kokonaan palasiksi ja olin totaallisen hukassa siitä mitä haluan elämältäni. Mutta se on kai jonkunlainen reaktio liian isoihin ja vaikeisiin asioihin. Toisinaan vieläkin olen valmis heittämään kirveen kaivoon ja haluaisin vaan jäädä kotiin tytön kanssa. No sitä en nyt kuitenkaan tee. Tai ainakin yritän kovasti taistella opintoni eteenpäin. Ja olen kesänkin töissä. Loma ei olisi pahitteeksi, mutta siinäkin on huonot puolensa, joten parempi vaan kun on töitä.


Nyt on alkanut tuntua siltä, että kaipaan elämääni taas jotain muutakin, kun tämän perus arjen ja blogin kirjoittamista on ollut ikävä jo jonkun aikaa. Joten miksi ei yrittäisi herättää tätä hommaa henkiin. Voi olla, että jos oikein innostun haluan aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta tällä hetkellä tähän "vanhaan" paluu tuntui oikealta ja helpommalta ratkaisulta.


En edes tiedä onko siellä enää ketään lukijoita ja kirjoittaako ihmiset enää blogeja niinkään, mutta täällä ollaan taas, toivottavasti nyt pysyvästi ja täysin uudella innolla! Nähdään taas piaan!

maanantai 24. lokakuuta 2016

Ensimmäinen viikko päiväkodissa.

Alina aloitti viime tiistaina päiväkodissa harjoittelun ja homma on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin. Itkuilta ei kuitenkaan olla vältytty, mutta itkut ovat yleensä loppuneet siihen, kun olen lähtenyt ja ovat keksineet muuta ajateltavaa ja tekemistä.


Tiistaina oltiin tosiaan yhdessä siellä aamupalasta eteenpäin ja päiväunille tultiin sitten kotiin. En oikein tiennyt miten itse olisin siellä, antaisinko hoitajien tehdä enemmän vai olisinko itse läsnä ja miten paljon. No ajattelin sitten, että jos Alina alkaa mennä omiaan ja "unohtaa" minut niin en punge viereen vaan annan tutustua muihin lapsiin ja hoitajiin ihan niinkuin hän itse haluaa. No nopeastihan siinä kävikin niin, että yhdestä hoitajasta tuli ns. suosikki ja äiti unohtui melko nopeasti.


Ulkoilut ovat kuullemma sujuneet todella mallikkaasti, mutta sisällä useammin iskee ikävä ja jännitetään ilmeisesti vähän kun on enemmän hälinääkin.


Illat ja viikonloppu menikin hyvin pitkälti sylitellessä ja ikävä on purkautunut itkuna ja läpsimisellä ja tukistelulla. Öistäkin on tullut melko villejä, kun neiti varmistelee vähän väliä, että olen paikalla ja omassa sängyssä ei millään haluttaisi nukkua. Näihin öihin voi toki vaikuttaa myös se, että Alinalle on tulossa taas uusi hammas.

Ensimmäiseltä viikolta tarttuikin matkaan jo nuha, joka myös on vaikeuttanut hiukan syömisiä ja nukkumisia. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan iskisi tautia päälle ja selvittäisiin pelkällä nuhalla.


Pelkään jotenkin, että jos nyt näin alkuun saadaan jo joku tauti ja joudutaan olemaan poissa, niin takaisin paluu olisi vaikeampaa tytölle. Toki on tiedossa, että se tautikierre alkaa kyllä nyt päiväkodin alettua.

Kuulisin mielellään muidenkin tarinoita päiväkodin aloittamisesta, miten teillä on reagoitu ja miten on lähtenyt menemään?

lauantai 15. lokakuuta 2016

Käsitöitä ja sairastupaa

Miten on mahdollista, että sillon kun ei pitäis, iskee flunssa. Onneksi se on nyt kuitenkin selätetty. Kiitos ab-kuurin!

Olen tosiaan koittanut koko syksyn välttää flunssaa, koska se tietäisi poissaoloa koulusta ja Alinan päiväkodin alku tuo mukanaan kierteen kuitenkin, joten en ennen sitä "turhia" poissaoloja olisi kaivannut. No sainpa sen kuitenkin.
 

Viikon sairasloman aikana olikin sitten aikaa pistää puikot laulamaan ja tekaisin Alinalle huivin syksyksi. (Totuus: aloitin huivin jo viime syksynä)


Aika on myös kulunut päiväkoti kamppeiden hankkimisessa ja vaatteiden ja tavaroiden nimikoimisessa. Vielä olisi urakkaa niissäkin ja päiviä ei enää kovin montaa. Onneksi nyt alkoi syysloma, niin loman alun voikin mukavasti käyttää loppujen nimikointiin!